maanantai 21. marraskuuta 2016

Vireystilasta


Joskus minulle on saattanut käydä niin, että on tullut lähdettyä kiireellä liikenteeseen. Varsinkin 19 vuotiaana jakeluautonkuljettajana oli niin kiire niin kiire koko ajan. Kuorma-autolla tuli ajettua moottoritiellä ””kaasu pohjassa”. Nopeudenrajoitin piti huolta, että vauhti ei mennyt 90km/h toiselle puolen. Ilmeisesti koin juuri painetut Helsingin sanomat sen verran pilaantuvaksi tavaraksi, että ne piti toimittaa alta aikayksikön Vantaalta Hyvinkäälle. Ja kun lehdet toimitettiin perille, oli kova kiire päästä sieltä kotiin. Sitten se kiire meinasi loppua siihen paikkaan.

Hyvinkään eteläpuolella on pitkä moottoritien suora, jossa havahduin siihen, kun kuorma-auto oli kokonaan pientareen puolella. Sydämen kiihdyttäessä tahtia siirryin vienolla ohjausliikkeellä takaisin kaistalle, ja suoran päässä oleva taukopaikka sai juuri yhden säikähtäneen myöhäisteinin asiakkaakseen. Olin nukahtanut rattiin. Tuo yöllinen kokemus oli muuten viimeinen kerta, kun ajoin kuorma-autolla pitkää matkaa rajoitinta vasten tai vakionopeudensäätimellä.

Näin jälkikäteen asiaa perattuna voisi sanoa olleensa nuorena innokas ja tyhmä. Eikö tunnukin tutulta ajatukselta. Ajoväsymyksen ensioire on yleensä nopeuden seilaaminen, kuljettajalla on yllättävän suuria vaikeuksia ylläpitää ajoneuvon nopeutta tasaisena. Seuraava oire on yleensä isot suunnankorjaukset, ja kyyyyllllä, pientareelta takaisin siirtyminen on isohko ajosuunnankorjaus. Ajoväsymys hiipii hieman salakavalasti, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä perinteisen -hohhoijaa, taidampa käydä nukkumaan- tunteen kanssa. Tunne oli enemmänkin transsinomainen automaatioon siirtyminen.

Se hetki, kun haluat olla jossain muualla
No miksi se ensioire jäi huomaamatta? Ehkä tuolla nopeudenrajoitinta vasten ajamisella tylsällä, aistiköyhällä tiellä saattoi olla osuutta asiaan. Ei kai se nopeuden ylläpitäminen voi kovin vaikeaa olla, kun jättää sen auton tekniikan huoleksi. Koen itseni tässä asiassa onnekkaaksi, sillä minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa opiksi. Otin asiakseni pitää maksiminopeuden 80km/h myös moottoritiellä. Tällöin nopeuden ylläpitäminen jäi omalle vastuulle ja kuljettajan paikalla istui hieman skarpimmin kuin ennen. Radio oli aina kovalla ja ohjaamossa hieman viileä, ettei olo päässyt lipsahtamaan liian mukavalle puolelle.

Pienen kuljetusyrityksen pomo havahtui kysymään mistä mahtaa johtua, kun polttoainelaskut on pudonnut kyseisessä autossa 100 eurolla kuukaudessa. ”Oletko Tomppa ruvennut oikomaan?” Kerroin tapauksesta ja sanoin, että tietokoneen mukaan keskikulutus on nykyään 25l/100km kun se 90km/h huippuvauhdissa sijoittui sinne 35l/100km. Sain 50€ palkankorotuksen.

Nyt kun ajoin reitillä maksimissaan kahdeksankympin vauhtia, niin työvuoroni oli silti yhtä pitkä. Työvuoron pituuteen vaikutti nimittäin eniten lastaukseen ja purkamiseen käytetty aika. Ajonopeudella aikaisti perillepääsyä vain joitakin sekunteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti