Kun
tapaan oppilaan ensi kertaa, tiedustelen häneltä niitä perinteisiä
asioita; millä fiiliksellä tulet autokouluun, jännittääkö, mitä
asioita jännität, entä onko jokin asia, mitä pelkäät? Yksi asia
tuntuu nousevan ylitse muiden näiden kuljettajantaimien keskuudessa.
Suurinta osaa pelottaa, että stögää auton liikenteessä. Siis
pelkää sammuttavansa auton liikkeellelähdön yhteydessä. Suurin
osa kokee jo ennakkoon, että se on jotain aivan kamalaa.
Takanaolijat suuttuu, tööttää ja se on kuulemma kovin noloa.
Vuonna
2016 tieliikenteessä kuoli 258 ihmistä ja lähes tuhat ihmistä
loukkaantui vakavasti (Liikenneturva). Itse uskoisin, että
tahattomasta sammuttamisesta liikkeellelähdön yhteydessä johtuvia
kuolemia ja loukkaantumisia oli noin nolla. Henkisiä loukkaantumisia
on saattanut olla joitakin. Silti tätä asiaa aloitteleva kuljettaja
pelkää eniten. Ymmärrän oppilaan pelon.
Olette
varmaan kuullut vitsin kun suomalainen, ranskalainen ja ruotsalainen
näkivät tiellä krokotiilin. Ruotsalainen mietti, josko ottaisi
krokotiilin kiinni, tekisi siitä pop-laulajan, myisi sen levyillä
tuplaplatinaa ja käärisi sievoiset voitot. Ranskalainen mietti,
josko ottaisi krokotiilin kiinni, nylkisi, ja tekisi siitä saappaat
ja käsilaukun, myisi, ja saisi sievoisen voiton. Suomalainen mietti,
mitähän se krokotiilikin minusta ajattelee. Tähän tuntemukseen
kiteytyy lähes joka oppilaan kanssa ensimmäisillä ajotunneilla se
olotila, kun oppilas joutuu pysähtymään liikennevaloihin. Oppilaan
kasvot paistavat usein puhdasta kauhua, pelkoa, tai ahdistusta.
Kaikki tämä vain siksi, koska oppilas ei haluaisi takanaolevan
tuiki tuntemattoman kanssakulkijan vihaavan itseään. Oppilas
yrittää tehdä takanaolevalle palveluksen lähtemällä äkkiä,
mutta se kytkimen nopea nosto johtaakin täysin päinvastaiseen
lopputulokseen.
Muutamien
toistojen jälkeen lähtö rupeaa joten kuten sujumaan, mutta on
usein rauhattomanpuoleista koko autokoulun ajan. Sehän on selvää,
sillä alati pienentyvien ajotuntimäärien aikana ei oppilaalle
kytkimen käyttö rutinoidu, jotta voisi lähteä valoista salamana.
Eikä yleensä liikenteessä oikeasti ole tälle tarvettakaan.
Jostain syystä kuitenkin liikkeellelähtevälle oppilaalle usein
soitetaan torvea.
Usein
se torvensoittaja on joku muu kuin, välittömästi autokouluauton
takana oleva jonottaja. Eihän hän näe automme kolmiota, eikä
sitä, että tässä vasta harjoitellaan. Moni on omaksunut
tottumuksen, jossa äänimerkillä huomautetaan jonon ensimmäistä
valon vaihtumisesta.
Mutta
silloin tällöin äänimerkin antaja on nimenomaisesti se
välittömästi takana oleva. Kiire, tai jokin muu asia saa kokeneen
kuljettajan tööttäämään liikenteessä aloittelevalle. Usein
johtunee siitä, että takanaoleva haluaa huomauttaa valojen
muuttuneen vihreäksi. Oppilaasta se tuntuu kuitenkin siltä, kuin
joku huutaisi viiden sentin etäisyydeltä korvaan, ”VAUHTIA
S**T*N*!” Tämän jälkeen on sanomatta selvää, että oppilas
sammuttaa auton, ja monesti vielä tilanne käy oppilaan itsetunnolle
niin, että sammuttelee autoa tämän tästä taas vastaisuudessakin.
Tilannehan on sama, kuin joku menisi huutamaan luistelemaan
opettelevalle kuusivuotiaalle, että opettele paremmin, tai häivy
täältä jäältä muita häiritsemästä.
Liikkeellelähdön
pelko johtaa helposti pysähtymisen pelkoon. Pysähtymisen pelko taas
johtaa siihen, että yritetään vielä ehtiä, vaikka väistettävä
tienkäyttäjä olisi jo lähellä. Ehtimisen yrittäminen taas
johtaa vääjäämättä kohonneeseen riskitasoon, josta seuraa lisää
tilastomerkintöjä yllämainittuihin lukemiin. Pysähtymisen pelon
kuoriminen pois oppilaan harteilta onkin yksi tärkeimpiä tehtäviä,
mitä meillä opettajilla on. Mikäli pysähtymisen pelkoa ei saada
autokoulun aikana riisuttua, voi olla, että sen varaan rakentuu
kuljettajan ajotapa. Annattehan siis oppilaalle työrauhan, kun
näette kolmion valoissa. Rauhallinen ilmapiiri luo rauhallisia
kuljettajia. Ahdistava ilmapiiri luo ahdistuneita kuljettajia. Jos
haluat oppilaan lähtevän mahdollisimman hyvin liikkeelle, älä
tööttää. Hymyile mieluummin.