Peloista pahin

Kun tapaan oppilaan ensi kertaa, tiedustelen häneltä niitä perinteisiä asioita; millä fiiliksellä tulet autokouluun, jännittääkö, mitä asioita jännität, entä onko jokin asia, mitä pelkäät? Yksi asia tuntuu nousevan ylitse muiden näiden kuljettajantaimien keskuudessa. Suurinta osaa pelottaa, että stögää auton liikenteessä. Siis pelkää sammuttavansa auton liikkeellelähdön yhteydessä. Suurin osa kokee jo ennakkoon, että se on jotain aivan kamalaa. Takanaolijat suuttuu, tööttää ja se on kuulemma kovin noloa.

Vuonna 2016 tieliikenteessä kuoli 258 ihmistä ja lähes tuhat ihmistä loukkaantui vakavasti (Liikenneturva). Itse uskoisin, että tahattomasta sammuttamisesta liikkeellelähdön yhteydessä johtuvia kuolemia ja loukkaantumisia oli noin nolla. Henkisiä loukkaantumisia on saattanut olla joitakin. Silti tätä asiaa aloitteleva kuljettaja pelkää eniten. Ymmärrän oppilaan pelon.

Olette varmaan kuullut vitsin kun suomalainen, ranskalainen ja ruotsalainen näkivät tiellä krokotiilin. Ruotsalainen mietti, josko ottaisi krokotiilin kiinni, tekisi siitä pop-laulajan, myisi sen levyillä tuplaplatinaa ja käärisi sievoiset voitot. Ranskalainen mietti, josko ottaisi krokotiilin kiinni, nylkisi, ja tekisi siitä saappaat ja käsilaukun, myisi, ja saisi sievoisen voiton. Suomalainen mietti, mitähän se krokotiilikin minusta ajattelee. Tähän tuntemukseen kiteytyy lähes joka oppilaan kanssa ensimmäisillä ajotunneilla se olotila, kun oppilas joutuu pysähtymään liikennevaloihin. Oppilaan kasvot paistavat usein puhdasta kauhua, pelkoa, tai ahdistusta. Kaikki tämä vain siksi, koska oppilas ei haluaisi takanaolevan tuiki tuntemattoman kanssakulkijan vihaavan itseään. Oppilas yrittää tehdä takanaolevalle palveluksen lähtemällä äkkiä, mutta se kytkimen nopea nosto johtaakin täysin päinvastaiseen lopputulokseen.

Muutamien toistojen jälkeen lähtö rupeaa joten kuten sujumaan, mutta on usein rauhattomanpuoleista koko autokoulun ajan. Sehän on selvää, sillä alati pienentyvien ajotuntimäärien aikana ei oppilaalle kytkimen käyttö rutinoidu, jotta voisi lähteä valoista salamana. Eikä yleensä liikenteessä oikeasti ole tälle tarvettakaan. Jostain syystä kuitenkin liikkeellelähtevälle oppilaalle usein soitetaan torvea.

Usein se torvensoittaja on joku muu kuin, välittömästi autokouluauton takana oleva jonottaja. Eihän hän näe automme kolmiota, eikä sitä, että tässä vasta harjoitellaan. Moni on omaksunut tottumuksen, jossa äänimerkillä huomautetaan jonon ensimmäistä valon vaihtumisesta.

Mutta silloin tällöin äänimerkin antaja on nimenomaisesti se välittömästi takana oleva. Kiire, tai jokin muu asia saa kokeneen kuljettajan tööttäämään liikenteessä aloittelevalle. Usein johtunee siitä, että takanaoleva haluaa huomauttaa valojen muuttuneen vihreäksi. Oppilaasta se tuntuu kuitenkin siltä, kuin joku huutaisi viiden sentin etäisyydeltä korvaan, ”VAUHTIA S**T*N*!” Tämän jälkeen on sanomatta selvää, että oppilas sammuttaa auton, ja monesti vielä tilanne käy oppilaan itsetunnolle niin, että sammuttelee autoa tämän tästä taas vastaisuudessakin. Tilannehan on sama, kuin joku menisi huutamaan luistelemaan opettelevalle kuusivuotiaalle, että opettele paremmin, tai häivy täältä jäältä muita häiritsemästä.

Liikkeellelähdön pelko johtaa helposti pysähtymisen pelkoon. Pysähtymisen pelko taas johtaa siihen, että yritetään vielä ehtiä, vaikka väistettävä tienkäyttäjä olisi jo lähellä. Ehtimisen yrittäminen taas johtaa vääjäämättä kohonneeseen riskitasoon, josta seuraa lisää tilastomerkintöjä yllämainittuihin lukemiin. Pysähtymisen pelon kuoriminen pois oppilaan harteilta onkin yksi tärkeimpiä tehtäviä, mitä meillä opettajilla on. Mikäli pysähtymisen pelkoa ei saada autokoulun aikana riisuttua, voi olla, että sen varaan rakentuu kuljettajan ajotapa. Annattehan siis oppilaalle työrauhan, kun näette kolmion valoissa. Rauhallinen ilmapiiri luo rauhallisia kuljettajia. Ahdistava ilmapiiri luo ahdistuneita kuljettajia. Jos haluat oppilaan lähtevän mahdollisimman hyvin liikkeelle, älä tööttää. Hymyile mieluummin.