"Helvettiäkö noitakin pitää tänne lisää kouluttaa?”, totesi kovaan ääneen viisissäkymmenissä oleva siististi pukeutunut naishenkilö käveltyään ohitseni kesken mopotunnin. Olimme oppilaan kanssa parkkialueella harjoittelemassa mopon tehokasta pysäyttämistä, kun sain kunnian vastaanottaa tätä arvokasta palautetta. Hiljaa mielessäni mietin: ”Niinpä, +6:n lämpöasteessa ja vaakatasoisessa vesisateessa seistessä sitä miettii josko leipää ja leikkelettä saisi vähän helpommallakin ponnistelulla. Onneksi kesäkuuta on jäljellä enää pari päivää ja sitten alkanee lämpimämpi heinäkuu”. Tähän ajatukseen jätin pohdintani sillä kertaa.
Sen ajan mitä tässä olen mopokoulutusta nuorisolle pitänyt, olen havainnut, että mopoilijat ärsyttävät ihmisiä. Toisia ärsyttää mopoissa niiden ääni ja haju, toisia jopa hieman oikeutetusti ärsyttää joidenkin mopoilijoiden äänekäs pelleily menopeleillään. Sitten joitakin ihmisiä ärsyttää mopoissa niiden hitaus, jolloin lähes kaikissa kuviteltavissa tilanteissa aikuisten autoilijoiden on yritettävä livahtaa mopon edelle. Välillä vaikuttaa kerrassaan sille, että teki mopoilija sitten joko niin, tai vaihtoehtoisesti näin, saavat he ärsytystä aikaiseksi kanssaihmisissä.
Mikä siinä nuorisossa sitten mahtaa ärsyttää? Seuraava lainaus (jota hyvin kliseemäisesti käytetään nuoria koskevissa ajatelmissa) on yli 6000 vuoden takaa. Se on kirjoitettu jonkun muinaisen ihmisen haudalle:
Me elämme rappion aikoja. Nuoret eivät enää kunnioita vanhempiaan.
He ovat röyhkeitä ja kärsimättömiä. He luuhaavat jatkuvasti kapakoissa,
eikä heillä ole itsehillintää.
Nopealla tutustumisella kehityspsykologian perusteisiin havaitsemme, että nuorilla on taipumus elää enemmän hetkessä, eikä niinkään ole ominaista suunnitella asioita monen vuoden taakse. Lisäksi vähintään joka toisessa sosiaalikasvattajan opinnäytetyössä on kirjoitettu tavalla tai toisella, että nuoruuden ikävaiheessa olevalle ihmiselle on ominaista pitää aikuisuutta tylsänä asiana. Kokonaisuudessaan näyttäisi siltä, että nuorilla on taipumus altistaa itseään riskeille helpommin kuin aikuisikään ehtineillä. Tämä johtuu osittain arkisen kokemuksen puutteesta, jolloin nuori ei yksinkertaisesti tunnista ennusmerkkejä vaanivasta vaaratilanteesta. Osittain syy löytynee nuoruusvaiheelle tavanomaisesta näyttämisen halusta ja roolimallien käytöksen kopioimisesta.
Tai näin me haluamme luulla. Viime aikoina tutkijamaailma on äimistellyt nuorissa orastavaa kulttuurimuutosta. On havaittu, että nuoret ei ollenkaan toimi niin kuin omissa stereotypioissamme oletamme. Nuorten väkivaltaisuus on vähentynyt, rikostilastot on siistiytynyt, päihteiden käyttö on vähentynyt. Selitysmalleja etsitään kuumeisesti. Se mitä on aiemmin oletettu olevan normaalia teini-iän heijastumaa, ei tunnukaan vaivaavan enää teini-ikäisiä. Se mitä opettajat ja muut nuorten kanssa toimivat aikuiset ovat ehkä vuosia pitäneet itsestäänselvyyksinä, onkin mahdollisesti arkistoitava jatkossa sinne kuuluisaan mappi Ö:hön.
Mopoilevilla nuorilla nähdään samalla tavalla suurta orastavaa kulttuurinmuutosta; yhä useammin mopot ovat vakiotehoisia. Yhä useammin mopoilijat käyttävät suojavarusteita. Yhä useammin mopoilijat laittavat kypärästään leukaremmin kiinni. Yhä enenevissä määrin mopoilijat tuntee ja kunnioittaa liikennesääntöjä, ja muita liikenteessä kulkevia. Sattumaa tai ei, tällainen kulttuurinmuutos alkoi lyömään läpi samoihin aikoihin, kun mopokortin saannin edellytykseksi säänneltiin koulutus.
Vanhaan aikaan lasten ja nuorten kasvatuksessa uskottiin kolmeen teesiin, ÄLÄ puhu, ÄLÄ kysy, ÄLÄ kyseenalaista. Nykylapset ja nuoret kasvatetaan jo hyvin pienestä pitäen seuraavilla teeseillä: PUHU, KYSY, KYSEENALAISTA. Kaikesta huolimatta voimme todeta, että aikuisväestö on silti pääasiassa mainettaan parempaa. Aikuisille on vain ominaista epäillä nuorten kykyä järkeviin itsenäisiin päätöksiin. On ollut jo yli 6000 vuotta.
